vitun kellot

Viha on jo laantunut. (Enkä siis oo lapselle vihanen, eihän se sen vika oo)
Mut vähän ärsyttää kun joutuu kököttää kotona, sit kun kello on jotain yhdeksän tai kymmenen niin on ite jo niin kuoleman väsynyt että ei jaksais sit mitään sosialisointia. No, ehkä tää tästä taas, sit parin kuukauden päästä on varmaan tottunut.

ihanaa

   

niin ruma

joo en taaskaan panostanut yhtään mihinkään, melkein ihan hävettää, mut tungen silti nää tänne (-->lapsi laittoi terveisensä mustan viivan muodossa)

peppe pää pipi

(tekstit © Hanna Marjut Marttila) 

Oikeesti menee hyvin, lupaan että tää on viimeinen negatiivissävytteinen päivitys.

pullea

on elämä raskasta työtä

Sana jota hain olin varmaan "yliluonnollinen"... Niin ja siis just tänään kun olin nukuttamassa lasta yöunille niin sen laulava koira-lelu (joka siis toimii niin että sen tassuja painellaan) alkoi yksikseen rallatella olohuoneessa, meinasin saada paskahalvauksen, lapsikin pelästyi, se tietty luuli että täällä on joku muukin meidän lisäksi. Mun piti esittää että ei oo mitään hätää, vaikka itekin olin ihan peloissani :D kokoajan vaan :"Niin suuri!" ja "Leivon leivon leipäsiä, simaisia, suolaisia, makoisia, maitoisia! Nakkaan, nakkaan uunihin! Ja suukkuhun, sitten lapset syövät ne. Leivon leivon..." Lopulta keräsin rohkeuteni ja menin napsauttaa virrat kiinni.
edit: (Niin ja siis tän tarinan pointti oli se että en ollukaan niin "kyyninen" tai rohkeammaksi muuttunut kuin luulin :D)

vie mut äärirajoille

                                                                                 *